Lintuvesien rantaniittyjen kunnostus ja hoito

Rantalaidun Helsinki Östersundom Husö
Niittämällä ja jyrsimällä kunnostettu rantalaidun Helsingin Husössä. © William Velmala

Matalakasvuiset rantaniityt ovat merkittäviä elinympäristöjä monille kosteikkolinnuille. Linnut käyttävät rantaniittyjä paitsi pesimäalueena, myös muutolla levähtäessä ja ruokailualueina. Rantaniityt ovat monien kahlaajien suosiossa ja tyypillisiä rantaniittyjen pesimälajeja ovat esimerkiksi punajalkaviklo, taivaanvuohi ja töyhtöhyyppä. Perämeren rannikon laajoilla niityillä pesii myös mustapyrstökuireja, suokukkoja ja kuoveja. Varpuslinnuista rantaniittyjen lajeja ovat muun muassa keltavästäräkki ja niittykirvinen. Puolisukeltajasorsat hakeutuvat niityille pesimään, erityisesti heinätavi ja haapana suosivat rantaniittyjä pesimäpaikkoina. Muuttoaikoina hanhet ja muut vesilinnut käyttävät rantaniittyjen kasveja ravintonaan. Muutoilla levähtäville linnuille rantaniityillä on erityisen suuri merkitys ja hyvillä kohteilla kahlaaja-, ja vesilintumäärät saatetaan muuttoaikaan laskea tuhansissa linnuissa.

Perinteinen rantaniittyjen hyödyntäminen karjataloudessa piti aikoinaan maiseman avoimena ja niityt matalakasvuisina. Rantaniittyjen pinta-ala on romahtanut murto-osaan sadan vuoden takaisesta, ja elinympäristöjen katoaminen onkin johtanut rantaniittyjen lintulajiston uhanalaistumiseen. Myös kaikki rantaniittyjen luontotyypit ovat uhanalaisia. Rantojen niiton ja laidunnuksen miltei päätyttyä 1950-luvun jälkeen on järviruoko vallannut alaa rannoilla. Maatalouden muutosten lisäksi myös rehevöityminen on suosinut järviruokoa ja matalakasvuisten niittyjen umpeutuminen näkyykin avomaiden lintulajiston korvautumisella ruovikkolajistolla.

Rantaniittyjen kunnostusta ja hoitoa rahoitetaan pääasiassa EU:n maatalouden ympäristökorvauksella ja luonnonsuojelulain mukaisella perinnebiotooppien hoidon tuella (2020–2025). Ilman maatalouden ympäristökorvausta niittyjen laajamittainen hoito ei ole nykyoloissa mahdollista.

Lue lisää rantaniittyjen hoidon tuista ja sopimuksista 

Umpeenkasvaneita rantaniittyjä voidaan ennallistaa raivaamalla rannoille kasvanut ruovikko, pensaikko ja puusto sekä huolehtimalla niityn jatkohoidosta. Laidunnuksen ja niiton myönteiset vaikutukset ovat pysyviä ja vaikuttavia vain, jos niityn hoitoa jatketaan myös peruskunnostuksen jälkeen. Rantaniityn jatkohoito voidaan järjestää niittona tai laidunnuksena tai niiden yhdistelmänä.

Lue lisää rantaniittyjen peruskunnostuksesta ja hoidosta

Niiton positiivisia puolia laidunnukseen verrattuna ovat karjan tallauksen aiheuttamien pesätuhojen välttäminen ja kasvilajiston monipuolistuminen. Laidunnus taas mm. tuottaa kasvillisuuden korkeuden osalta vaihtelevamman kokonaisuuden, mikä on edullista monipuolisemmalle kosteikkolajistolle ja saattaa tuottaa monipuolisemmat ruokailumahdollisuudet kahlaajille. Kahlaajien ja vesilintujen elinympäristövaatimukset ovat tiukimmat poikasten untuvikkoaikaan. Poikasten kesäaikaisen ravinnon, selkärangattomien löytyminen on hyvin tärkeää. Maiseman pienipiirteisyys ja rantaniittyjen kasvillisuuden monipuolisuus mahdollistaa runsaan selkärangattomien määrän.

Onnistuneen rantaniityn hoidon tavoitteena lintuvesillä tulee olla riittävän matala kasvillisuus. Monet kahlaajat ja muut avomaan lajit välttävät niittyjä, joilla kasvaa pensaita, puita tai sankkaa ruovikkoa. Puut ja pensaat tarjoavat tähystyspaikkoja variksille ja näkösuojaa maapedoille. Tärkeää on, että niitto ja laidunnus ulottuvat vesirajaan, sillä useimmat kahlaajat välttävät korkean kasvillisuuden kokonaan ympäröimillä niityillä pesimistä. Kunnostettavien niittyjen tulee olla riittävän laajoja ja käsittää myös korkeampia kohtia, jotka eivät jää veden alle vedenpinnan noustessa. Riittävät korkeusvaihtelut ovat keskeisiä erityisesti merenrantaniityillä, joilla vedenpinnan vaihtelut voivat olla rantaniittyjen pesinnöille kohtalokkaita. Ilmastonmuutos on jo vaikuttanut matalien merenrantaniittyjen tulvimiseen siten, että alkukesäiset tulvat ovat yleistyneet ja ne tuhoavat rantaniityillä pesivien lintujen pesiä. Tämä vaikutus voimistunee tulevaisuudessa.

Rantaniittyjen ja niiden hoidon alueelliset erot 

Rantaniittyjen hoidon järjestämisen haasteet vaihtelevat eri puolilla Suomea. Etelä-Suomessa karjatiloja on harvemmassa kuin esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan rannikkoalueella ja luonnonlaiduntamiseen soveltuvat karjatilat ovat usein kaukana hoidettavasta kohteesta. Tämän seurauksena Etelä-Suomessa on usein haasteellista saada laiduneläimiä hoidettaville niityille ja osaa laidunnukseen sopivista kohteista hoidetaankin niittämällä. Kun laitumen koko putoaa alle 20 hehtaarin, alkavat karjan kuljettamisen kustannukset pääsääntöisesti kasvaa liian suuriksi tukiin nähden ja laidunnus olla näin ollen taloudellisesti kannattamatonta. Pienen kohteen hoitaminen voi kuitenkin olla kannattavaa, jos karjan kuljetusetäisyys kohteelle on lyhyt.

Pohjois-Pohjanmaalla hoidettujen rantaniittyjen pinta-alat ovat keskimäärin huomattavasti suurempia kuin muualla Suomessa. Laajoja laidunnukseen soveltuvia rantaniittyjä, joita ei ole otettu yhtä laajasti hoidon piiriin, on kuitenkin myös esimerkiksi Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa sekä jonkin verran myös Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla. Koska maatalouden ympäristökorvauksen suuruus perustuu niityn pinta-alaan, keskimääräinen viljelijän saama korvaus rantaniityn hoidosta on korkeampi Perämeren laajoilla rantaniityillä kuin muualla Suomessa.

Suomen länsirannikolla (Pohjois-Pohjanmaalta Satakuntaan) niityt ovat usein kovempipohjaisia kuin etelärannikolla, joten niittoa ym. kunnostusta voi monin paikoin tehdä tavallisella maataloustraktorilla eikä erikoiskalustoa tarvita. Näin ollen laitteiston saatavuus ei rajoita toimintaa pohjoisessa yhtä paljon kuin etelässä. Toisaalta niitoksen keruu onnistuu Pohjois-Pohjanmaallakin vain harvoilla kohteilla ilman erikoiskalustoa.

Niityillä pesivien lintujen pesintöjen suojaamiseksi tallaustuhoilta on tärkeää, että karjaa ei päästetä niityille liian aikaisin. Esimerkiksi Oulun korkeudella karja tulisi päästää niitylle vasta juhannuksen etenkin kohteilla, joilla esiintyy myöhään pesiviä lajeja.

Laidunten lohkominen on suositeltavaa kaikilla laajemmilla laitumilla koko Suomessa, koska se tehostaa laiduntamista ja voi vähentää pesätuhoja linnustollisesti runsaimmilla pesimälohkoilla. Se myös tuottaa usein laidunlohkoja, joilla laidunpaine sekä kasvillisuuden rakenne ja korkeus vaihtelevat hieman, mikä on eduksi monille erilaisille niitty- ja kosteikkolajeille.

Rantaniittyjen kunnostusohjeistuksen laatimiseen ovat osallistuneet Ilpo Huolman, Jorma Pessa, Heli Suurkuukka, Hannu Tikkanen, Sami Timonen, Roland Vösa ja Maria Yli-Renko.

Lisätietoja 

  • Tutkija Aija Lehikoinen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi
Julkaistu 6.6.2022 klo 10.44, päivitetty 27.9.2022 klo 8.07